20180309

 
9.3.
 
Yöllä oli satanut kerroksen lunta - sitä satoi hiljalleen lisää koko päivän. Ennen 7 oli pakkasta 5.4 astetta. Aamupalaa ja kahvia. Työntelin lumikerroksen pois etupihalta.
 
Kävin viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Palattuani sytyttelin takkaan tulen.
 
Luin Jeremian kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
M-L on valmistellut tarjoiluja huomiseen 70 v-tilaisuuteen(i). Terhi-Marja omalla tahollaan, sen kun töiltään ehtii.
 
12 hain Danielin koulusta meille
 
Ruokana oli kuhaa, joka oli uunissa paistettua. oli hyvää. Timolta saatua.
 
13 hain Emilian koulusta meille.
 
Pian vein Emilian ja Danielin kotiin. Samalla M-L:n leipomia kakkujen pohjia Terhi-Marjalle täytettäväksi.
 
Samalla reissulla jatkoin hiihtämään Tarvaalan ladulle 20 km - 4 x 5 km. Ensimmäisellä kierroksella sai aukaista ladun - kukaan ei ollut aiemmin hiihtänyt tänään.
 
Kahvia.
 
Ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle. Veimme sinne jo tavaroita huomista varten, sekä laitoimme tuikkuja alakerran pöydille. Tyttö- ja poikakerhot olivat juuri loppumassa - paljon oli lapsia ja iloinen meininki. Terhi-Marja lähti sieltä kakkujen tekoon. Annen kanssa piti tyttökerhoa. Poikakerhoa olivat pitämässä Sven. Jukka ja Antti. Pojat olivat tehneet pizzoja. Pääsin maistamaan. Hyviä olivat pojat paistelleet. Yläkerrassa olivat harjoittelemassa Timo, Tertsi ja Jussi huomista tilaisuutta varten. Tuomas miksaili. Talossa oli elämää.
 
Tulimme kaupan kautta kotiin rukoushuoneelta. M-L alkoi jatkamaan tarjoilujen valmistelua.
 
Syntymäpäiväkortteja ja puhelinsoittoja on tullut. Kaikki, jotka olisivat muuten tulleet huomiseen tilaisuuteen, eivät voi tulla kun on esteitä. Myös tuolla urheilumaailmassa tutuiksi tulleita on sellaisia, jotka ovat muistaneet muuten, mutta eivät pääse mukaan. Huomennahan sen näkee, ketä tulee.
 
Tervetuloa klo 14 Matinkuja 1:een! Silloin alkaa Timon laulujen konsertti. Vielä laitan viimeisen kerran tuon kutsun tämän jutun loppuun.
 
"Kerro Jumalalle kaikki, mitä sydämessäsi on, kuten ystävä kertoo parhaalle ystävälleen kaiken. Niiden, jotka eivät pidä salaisuuksia toisiltaan, ei koskaan tarvitse etsiä puheenaiheita: heidän ei tarvitse harkita sanojaan, koska heillä ei ole mitään salattavaa" (Francois Fenelon).
 
Siunausta!
 
Ps. "Emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme" (2. Aikak. 20:12).
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti