20150630

30.6.

Eiliten piti lähettää onnitteluja nimipäivän johdosta Nuotion Petrille, Hyytiäisen Petrille, Lampisen Pekalle, Ruposen Pekalle - ja kaikille muille nimipäivää viettäneille tutuille! Eiväthän nuot onnittelut vieläkään kovin myöhässä ole. 

Marja-Leena haki aamulla Emilian ja Danielin meille. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia, yms. Takapihan majaanhan sitä piti mennä evhäitään syömään. Luin siellä Jesajan kirjaa.

Ajelin 11:ksi helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - sitä ei ollut. Olisin tiennyt, jos olisin lukenut viikko-phjelman. Eli, oma moka. Eipä se haittaa - se turha käynti, mutta ei mokakaan.

Lähdimme M-L:n, Emilian ja Danielin kanssa Jyväskylään. Matkalla menimme Terhi-Marjan työpaikan ohi. Emilia ja Danielk kävivät äitiä moikkaamassa siellä ovella. Jyväskylässä kävin ensin JKU:n - Jyväskylän Kentrtäurheilijat - toimistolla. Hain sieltä yhden kilpailun palkinnon. Sieltä menimme RAX:iin syömään. Vatsat täynnä ajelimme Kuohulle, Vertaiselle, hakemaan peräkärryn, joka on eri vaiheiden jälkeen tullut sinne kesän 2014 lähetysmatkalta Venäjälle. Sitten huristelimme kotiin. Emilian ja Danielin jätimme kotinsa kohdalla kyydistä. 

Joimme kahvit.

Ennen 17.30 menin urheilukentälle 5.6 km "kävelynomaiselle" lenkille. Daniel oli siellä 17 alkaneissa jalkapalloharjoituksissa. Terhi-Marja katseli penkillä. Emilia kirmaisi luokseni huomattuaan minut. Kiersimme yhdessä rataa ja vähän venyttelimmekin yhdessä. Lopussa satoi kaatamalla. Swe ei haitannut. Ilma oli lämmin. 1 km jaksoissa menin km-ajoin 8.00., 8.24., 8.03., 6.51., 6.59. Väleissä vähän venyttelyä. Siirtymäkävelyjä 600 m.

Palattuani lenkiltäni pääsin pian saunaan, kun M-L oli laittanut saunan lämmite. Sade jatkui kovana jonkinaikaa.

Söimme iltapalaa. Join pakuriteetä. M-L leipoi sämpylöitä.

Komien alueella olisi Esvassa tarvetta 1000 euron tuesta rakenteilla olevan rukoushuoneen lämmityskattilan ostamista ja sähkösopimuksen tekemistä varten. Muistetaan asiaa rukouksin!

Jatkoa aikaisempiin lainauksiin:

"1. Puoliso

Jos olet naimisissa, puolisosi on ensimmäinen taho, jolta tulee pyytää ihmisten neuvoja. Mies ja vaimo ovat yksi. Naisille on usein annettu upean herkkä ja intuitiivinen luonne, joka on tarkka havainnoissaan. Miehet taas ovat taipuvaisia keskittymään objektiivisesti faktoihin. Mies ja vaimo tarvitsevat toisiaan saavuttaakseen toimivan tasapainon oikeaa päätöstä varten. Uskon myös, että Herra kunnioittaa vaimon virkaa miehensä apuna. Monta kertaa Herra puhuu miehelle hyvin selvästi vaimon kautta.
Aviomiehet, sallikaa minun olla suorapuheinen. Riippumatta vaimonne kokemuksesta ja perehtyneisyydestä talousasioihin, teidän on kunnioitettava ja pyydettävä vaimonne neuvoa. Olen itse tehnyt niin ja yllättynyt myönteisesti nähdessäni, miten terävä Bevin analyysi on ollut raha-asioissa. Vaikka hänen muodollinen koulutuksensa ei liity talousasioihin, hänellä on erinomainen liikemiesvaisto ja hänen päätöksensä ovat usein parempia kuin omani. Hänen huomionsa rikastuttavat aina omiani.
Kun johdonmukaisesti pyydät neuvoa vaimoltasi, hän pysyy samalla perillä taloutenne todellisesta tilasta. Tämä on tärkeä siltä varalta, että mies kuolee ennen vaimoaan tai jos hän tulee työttömäksi. Isäni sai vakavan sydänkohtauksen, joka teki hänet työkyvyttömäksi kahden vuoden ajaksi. Koska hän oli uskollisesti pitänyt äitiäni ajan tasalla talousasioista, äitini kykeni ottamaan tehtävät hoitaakseen ja tekemään sen menestyksekkäästi. Neuvon pyytäminen puolisolta myös suojaa suhdettanne, koska vastaatte yhdessä päätöksen seurauksista. Jos olette yksimielisiä päätöksistä, suhteenne ei kärsi, vaikka päätös osoittautuisi huonoksi" (Howard Dayton). 

Siunausta!

Ps. "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps. 139:23,24).

20150629

29.6.

Nousin jalanviljaan kun Marja-Leena tuli Emilian ja Danielin kanssa - hänen haettuaan heidät meille hoitoon. Aurinko paisteli siniseltä taivaalta. Tero ja Mari nukkuivat olohuoneen lattialla, pojat - Eelis ja Nooa - yhdessä huoneessa. Aamupalaa ja kahvia nautimme M-L:n kanssa takapihan "huvimajassa". Emiliakin sinne tuli. Rukoilimme siellä yhdessä. Luin Jesajan kirjaa. Jatkoimme vielä aamupalaa sisällä toisten kanssa.

Hommailin takapihalla. Sahailin mm. "valeistutuksella" pystyyn laitetuista männyistä oksia - ne kun otetaan pois ja tehdään polttopuikis. Danielkin vähän sahaili. Ovat nyt kuin palmuja - oksia ylhäällä. Sipasin tulen laavun tulipaikkaan ja tein siinä laavun edessä yhdestä kaatamastani koivusta 9 vastaa talvea varten. Autotallin seinille vein kuivumaan Emiliakin yhtä vähän kokosi. Myöhemmin heittelivät lapset tikkaa Teron kanssa - kun hän oli ensin saanut tehtyä sähköhommia, eli korjailtua meidän paikkoja. Pressusaunan pressunkin sain korjattua liiteriin ennen kuin alkoi satamaan.

Söimme hyvät ruuat. Joimme kahvia.

Pojat istuskelivat laavussa ja lisäilivät oksia tuleen. Kun alkoi satamaan oikein kovasti, heittivät he paidat pois ja kirmaisivat ympyrää talon ympäri useita kertoja. Emilia veteli menemään paita päällä. Mukavaahan se kesäisessä sateessa. Ukkoskuuroja - muutaman kerran jyrähteli. Tero, Mari, Eelis ja Nooa lähtivät sateen aikana - pojat hyppäsivät autoon ilman paitaa sadejuoksusta suoraan.

Kahvia kävimme juomassa takapihan majoissa - minä tulilla laavussa. Torkuin hiukan ja lähdin sen jälkeen urheilukentälle 7.2 km rauhalliselle lenkille. 1 km jaksoissa kävelin km-ajoin 7.22., 8.01., 10.25., 8.06., 7.02., 6.31. Tekniikkaan koetin kiinnittää erityisesti huomiota. Väleissä venyttelin. 1.2 km siirtymäkävelyjä. Lämmintä. 

Söimme iltapalaa. menimme syömisinemme takapihan huvimajaan niitä syömään - sekin kun on sellaista elämän eliksiiriä. 

Olen ajatellut viettää kesälomaa. Siksi en ole järjestellyt mitään tilaisuuksia minnekään - ensin meinasin tähän kesäkuun loppuun. Jeesuksen todistajiahan me uskovaiset olemme aina - siitä en halua olla lomalla. Henkilökohtaisesti haluan kokea Jumalan johdatusta myös ns. lomallakin- eläkeläisen sellaisella.

Lainailut jatkuvat:

"Vakaat kristityt

"Vanhurskaan suu puhuu viisautta, hänen kielensä kertoo, mikä oikein on" (Ps. 37:30-31). Apostoli Paavali ymmärsi, miten tärkeitä ovat muiden uskovien neuvot. Sen jälkeen, kun hän tuli uskoon Damaskoksen tiellä, hän ei enää koskaan tehnyt julistustyötään yksin. Hän tiesi, miten arvokkaaksi muutama ylimääräinen silmäpari osoittautuisi tällä suoralla ja kaidalla tiellä. Hänen kanssaan oli aina Timoteus, Barnabas, Luukas tai joku muu veljistä.
Itse asiassa Uudessa testamentissa sanaa pyhä ei koskaan käytetä yksikössä ihmisistä puhuttaessa. Se on aina monikossa. Joku on sanonut, että kristityn elämää ei eletä riippumattomana muista vaan riippuvaisina toisista.
Kirkkaammin tätä havainnollistavat Paavalin sanat Kristuksen ruumiista 1. Korinttolaiskirjeen 12. luvussa. Kutakin meistä kuvataan tämän ruumiin eri osina. Kykymme toimia tehokkaasti on riippuvainen siitä, että jäsenet toimivat yhdessä. Toisin sanoen, toimiakswemme parhaalla mahdollisella tavalla tarvitsemme avuksemme muita. Jumala on antanut kullekin tietyt kyvyt ja lahjat, mutta Hän ei ole antanut yhdelle ihmiselle kaikkia lahjoja, joita hän tarvitsee kantaakseen mahdollisimman paljon hedelmää" (Howard Dayton).

Siunausta!

Ps. "Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä" Luuk. 18:11).

20150628

28.6.

Kun heräsin, paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Marja-Leena oli noussut jo aikaisemmin valmistelemaan päivän tarjoiluja. Aamupalaa ja kahvia oli mukava syödä ja juoda takapihan majassa. M-L oli ollut siellä jo aikaisemmin, mutta tuli myös sinne kanssani. Luin siellä Jesajan kirjaa. Rukoilimme siellä yhdessä. Tero oli meillä edellisen yön perheineen - hän, Mari, Eelis ja Nooa. Aaro oli mennyt suoraan leiriltä, jossa oli ollut ryhmänjohtajana, Sastamalaan, Evankeliumijuhlaan, kavereiden kanssa. Nooan ja Eeliksenkinm hakivat vanhemmat leiriltä ja ajelivat eilen tänne. Nousivat hiukan myöhemmin. Ennen toista aamupalaa toisten kanssa juoksentelin hiljalleen pihanurmikolla siksakkia yhteensä yli puoli tuntia. Venyttelin pariin otteeseen lisäksi puolisen tuntia, ylikin. 

Takapihalla laitteltiin vielä paikkoja tarjoilukuntoon. Denis, Emilia ja Daniel tulivat myös meille. Heti kohta puolenpäivän jälkeen myös Timo perheineen - tänään se sitten nähtiin, että pikkuneiti, Milena, konttasi. Terhi-Marjan haki Denis meille myöhemmin. Hän valmisteli syntymäpäivätarjoiluja. Heittelimme tikkaa talon päädyssä - sekä lapset, että aikuiset. Sittenpä olikin vuorossa hyvä ateria. Osa ruuasta haettiin sisältä, osa oli katettu takapihan majaan. Siellä majassa, sekä taivaan alla toisen pöydän ääressä ruokailimme. Ateria - jonka oli valmistanut mummi - oli erinomainen - myös jälkiruoka. Sää suosi erinomaisesti perhekunnan juhlintaa. Mukava olla yhdessä. Mukavaaa porukkaa - vaikka näin omasta perhekunnasta sen sanonkin, niin totta se on. Voin leikillisesti sanoa, että sai taas olla itseään paremmassa seurassa. Ruuan jälkeenkion vielä nakkelimme tikkaa. Siitä sitten alkoi porukkaa liueta kuka mitäkin tekemään.

Terhi-Marja oli valmistellut huipputarjoilut Danielin 8 v. synttäreitä varten, joita sitten vietettiin. Daniel sai lahjoja. Hänelle lauloimme yhdessä. Pöytä oli kyllä koreana. Ulkona herkkuja kahvin/teen/mehun kanssa nautimme. 

Jonkinajan kuluttua tarjoiluista, lähdimme urheilukentälle. Aurinko paistoi. Tero, Denis, Eelis, Daniel, Nooa ja Miro - Miro kyllä rullalautailikin ja teki temppuja - pelasivat kentän reunalla, jossa oli maali, jalkapalloa. Kentälläkin oli peli käynnissä. Timon kanssa kiersimme rataa. Timo samalla Milenaa vaunuissa töntäen juostessaan. Osan juoksi ilman Milenaa, kun Mari ja Pia tulivat myös kentälle - Mari juosten ja Pia M-L:n pyörällä. Minä "kävelynomaisesti" kiersin 8 km, samoin Timo juosten. Km-aikani olivat 6.57,. 9.21 (sen aikana juttelin yhden pariskunnan kanssa)., 6.45., 6.58., 6.58., 7.03., 6.46., 7.10. Palattuamme kentältä pääsimme kohta Timon, Deniksen ja Teron kanssa saunaan - M-L laittoi saunan lämmite. Timon perheineen täytyi lähteä kotiin, kun heille tuli vieras.

Myöhemmin söimme Teron, Marin, Eeliksen, Nooan ja M-L:n kanssa iltapalaa ja joimme teetä, yms. - minä pakuriteetä.

Jatkoksi jatkoa lainailuihin:

"MISTÄ MEIDÄN PITÄISI ETSIÄ NEUVOJA?

Raamattu kehottaa meitä etsimään viisautta useista lähteistä.

Raamatun Sana

Psalminkirjoittaja kirjoitti: "Sinun liittosi (lakisi, engl. käännös) on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani" (Ps. 119:24). Lisäksi Raamatusta löytyvät nämä vaikuttavat sanat: "Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ... se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme" (Hepr. 4:12). Olen nähnyt tämän olevan totta. Raamattu on elävä kirja, jonka välityksellä Herramme tarjoaa opastustaan kaikille sukupolville. Se on ensimmäinen suodatin, jota käytän taloudellisten päätösteni arviointiin.
Jos Raamatussa selvästi vastataan kysymykseeni, minun ei tarvitse etsiä neuvoa muualta, koska Jumalan Sana sisältää ilmoituksen Herran tahdosta kirjallisessa muodossa. Jos Raamatussa ei puhuta tarkasti kysymyksestäni, käännyn toisen neuvojen lähteen puoleen: hurskaiden kristittyjen" Howard Dayton).

Siunausta!

Ps. "Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä" (Jes. 1:16).


27.6.

Lauantai. Tuli nukutuksi pitkään - edellisenä yönä kun vähän. Vaan mikäpä siinä on nukkuessa. Marja-Leena oli jo käynyt kylällä kaupassa - ja taisipa olla vienyt joitakin leipomuksiaan rukoushuoneelle. Aamupalan ja kahvin - joita osittain kävin nautiskelemassa takapihan majassa -  jälkeen luin Jesajan kirjaa. M-L hartauskirjasta luvun. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä 

Sateli vähän. Järjestelin hieman takapihan laavua. Työntelin ruohonleikkurilla pihan ruohikon. Kaatelin pihanreunassa olevan punaisen hallin seinustalta pari liian isoksi kasvanutta koivua ja muutaman männyn - olivat niin lähellä seinää, että olivat kasvaneet räystään yli, siihen tavaten. Tein muutaman vastan koivuista laavussa istuskellen. Samalla keittelin kahvit mustalla pannulla. Se on mukavaa puuhaa - rentouttavaa. Laitoin kaatamani männyt ja yhden koivun "kasvamaan" takapihalle - ts. tein niille reiät ja pistin siihen pystyyn. Piha muuttui eri näköiseksi. Lähinnä huomisia yhden pikkumiehen synttäreitä ajatellen. 

Samalla takapihalla puuhaillessani laitoin pressusaunan kiukaan alle tulen. "Terhit" toivat Danielin meille mennessään helluntairukoushuoneelle Israel-tilaisuuteen. Olimme laavulla. Tero perheineen - sekä Timo Miron kanssa - saapuivat himpun ennen 18.30. Silloin olimme sopineet Timon kanssa lähtevämme lenkille. Se kuitenkin jäi kun M-L kutsui heti pöytään syömään pizzaa ja salaattia, sekä juomaan kahvia. Ja satamaankin vielä alkoi. Josko huomenna lenkille.

Denis ja Emilia tulivat kokouksesta meille. Heitettyämme häkälöylyt ja vedettyämme pressun kehikon päälle, menimme Deniksen, Danielin, Teron ja Timon kanssa saunaan. Löyly oli hyvä ja miellyttävä. Uuden vastan tuoksu mukava. Jonkin kerran piti käydä löylyissä ja välillä vilvuutella. On se vaan mukavaa. Ei sitä niin isoja iloja kiehisen vuolija kaipaa - sellaisia tavallisia vain. Ne ovat elämän eliksiiriä. 

Söimme iltapalaa ja joimme haudutettua ruusunmarjateetä - sekä pakuriteetä. Denis lapsineen lähti jo aikaisemmin. Timo iltapalan jälkeen. Miro, sekä Tero perheineen jäiivät meille yöksi. Milena oli alkanuit tänään konttaamaan. Seisomaan on noussut kuulemma jo aikaisemmin. Niin sitä kehitystä tapahtuu. Voipi olla, että huomenissa sitä konttaamista saadaan ihastella. Sekin on Jumalan lahjaa.

Jospa taaqs sitä lainailua jatkelisin - ja mikäpä ettei:

"Velan takaaminen

Lainoihin liittyy myös kysymys takauksesta. Se, joka laittaa nimensä toisen lainapaperiin, vastaa toisen velasta. Lainan takaaminen vastaa tilannetta, jossa menet pankkiin, otat lainan ja annat rahat ystävällesi tai sukulaisellesi.
Monet niistä, jotka takaavat pankkilainoja, päätyvät itse maksumiehiksi. Valitettavasti kaikki takaajat eivät ota huomioon sitä, että heidän takaamansa henkilö voi laiminlyödä maksujaan.
Raamatussa takaamisesta puhutaan selvin sanoin. Sananlaskuissa 17:18 sanotaan: "Mieletön se, joka lyö kättä ja menee toisesta takuuseen."
Vanhemmat takaavat usein lastensa ensimmäisen auto- tai asuntolainan, mutta päätimme, ettemme tee sitä. Haluamme osoittaa esimerkillämme lapsillemme, miten tärkeää on olla takaamatta toisten lainoja, ja haluamme rohkaista heitä olemaan ottamatta itse lainaa. Sen sijaan opetamme heitä  suunnittelemaan hankintojaan etukäteen ja säästämään rahaa, jotta voisivat ostaa ensimmäisen autonsa käteisellä.
Kehotan sinua käyttämään maalaisjärkeä niin, ettet koskaan takaa kenenkään lainoja.
Jos olet taannut jonkun velkoja, Raamattu sanoo sinulle selvät ohjeet: Sananlaskuissa 6:1-5 sanotaan:
"Poikani, jos olet toisen puolesta mennyt takuuseen, lyönyt kättä vieraan kanssa, jos omat puheesi ovat kietoneet sinut verkkoonsa, lupauksesi vanginneet sinut ansaan, vieneet sinut vieraan ihmisen käsiin, tee silloin näin, poikani, jotta pelastuisit: Mene ja vetoa häneen, ahdista häntä pyynnöilläsi, älä suo silmillesi unta äläkä luomillesi lepoa. Pelastas itsesi niin kuin pakeneva gaselli, kuin lintu, joka väistää pyyntimiehen paulan" 

Siunausta!

Ps. "Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa, veisatkaa hänen nimensä kunniaa, antakaa hänelle kunnia ja ylistys" (Ps. 66:1,2).


20150626

26.6.

Perjantai. Heräsin 4.30. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Korkea Veisua. 5.30. lähdimme pihastamme meidän autolla kolmisin ajelemaan kohti Helsinkiä - kaksi muuta aikuisurheilijaa saapui meille. Vaajakosken ABC:ltä otimme kyytiin vielä yhden kisoihin lähtijän. Matkalla kävimme kahvilla Teboililla Heinolan kohdilla. Olimme perillä kohteessamme sopivasti, että muut - paitsi minä - joiden laji alkoi klo 12, ennättivät tehdä osanoton varmistuksen klo 10.30. mennessä.

Olimme SAUL:n - Suomen Aikuisurheiluliiton - yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailuissa. Paikkana oli maineikas - 105 v. vanha - Eläintarhan urheilukenttä. Kilpailut - joihin oli ilmoittautunut yli 1000 osallistujaa - ovat 26. - 28.6. Kilpailujen suojelijana oli tasavallan presidentti, Sauli Niinistö. Aurinko paistoi. Sää oli hieno koko päivän.

Lajini - 5000 m ratakävely - alkoi klo 13.15. Sarjani on 65 v. Sijoitukseni tänään oli 1. Taisi olla elämäni helpoin kilpailu. Jostain syystä se vain niin tuntui. Aika oli 30.40.47., johon olen suhteellisen tyytyväinen - ajatellen esim. lähellä olevaa Venäjän matkaa. Palkintojenjaon jälkeen emme jääneet seuraamaan kisoja, vaan lähdimme köröttelemään kotiin. Kilpailupaikalla annoin useille kilpailijoille Jumalalla on sinulle asiaa -vihkosta, sekä sain myös todistaa useille samalla kertaa. Autokuntalaisilleni tietenkin sain antaa myös vihkoset, sekä matkan aikana oli mahdollisuus jutella myös hengellisistä asioista. Kotona oli pian 20 jälkeen.

Kävin saunassa. Söin iltapalaa. M-L oli leiponut - huushollissamme olivat sellaiset hyvät tuoksut.

Jatkan edellisinä päivinä olleita lainauksia:

"Pitäisikö kaikki säästöt käyttää velan poismaksamiseen?

Mielestäni on viisasta olla käyttämättä kaikkia säästöjä velkojen maksuun. Säästössä on hyvä pitää kohtuullinen summa siltä varalta, että tapahtuu jotakin odottamatonta. Jos käytät kaikki säästösi velan lyhentämiseen ja jotakin yllättävää sattuu, joudut todennäköisesti ottamaan lisää lainaa yllättävien kulujen kattamiseksi" (Howard Dayton).

Siunausta!

Ps. "Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi" (Ps. 66:18).

20150625

25.6.

Tänäkin aamuna meikäläinen nousi sitten kun Marja-Leena tuli lasten - Emilian ja Danielin kanssa heiltä meille. Haki heidät. Siitä se alkoi iloinen meininki. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Korkea Veisua. M-L luki hartauskirjan kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

Soittelimme yhteisistä kisoihin meno kyydeistä - minun autolla pitäisi liikenteeseen huomenna lähteä neljissä miehin.

Jatkoimme takapihalla hommia. Puutarhatuolit ja pöytä otettiin autotallin ylisiltä porukalla - lapset ja met. Porukalla pesivät niitä painepesurilla mummin kanssa - yhtä tuolia niin kovin, että pinta meni karheaksi. Harjallakin hankasivat välillä. Minä laitoin vielä toisen kerroksen seiniin eilen pystyttämääni katokseen. Kaikenlaisia virityksiä sinne tuli tehtyä - eli, työn kun näkee, niin tekijän tuntee. Nyhertelin siinä hommassa, kun M-L meni lasten kanssa kylälle kauppa-asioille.

Kohta me jo istuimme siellä takapihan majassa syömässä Emilian ja Danielin kanssa. Se oli mukavaa. Tarinoimme siellä. Mummi laitteli liinoja ja kukkia sinne pöydälle. Kahviakin siellä oli mukava käydä aina ryyppäilemässä. Eihän sitä meikäläiset isoja iloja tarvitse.

Kannoimmepa Emilian ja Danielin kanssa tekemäni raskaat tikkaat räystäskourun "säätöä" varten. Kannoimme porukalla vettä myös majamme neljällä kulmalla olevien puiden - vähän kuin juhannuskoivujen - juurelle. Katoksessa on mukava istuskella kun sataa - katto ropisee.

Danielin kanssa siirtelimme polttopuita aidanvierestä pinossa toiseen paikkaan - painoivat aitaa vinoon. Työnsimme aidan suoraan ja homma onnistui hyvin. 

Terhi-Marja haki töistä tullessaan Emilian ja Danielin meiltä.

Kävin 4.2 km "kävelynomaisella lenkillä urheilukentällä. Samalla reissulla hain eilen tilaamani takalasin pyyhkijä autoon. Satoi ja ei satanut. Aluksi 1 km, 10.24 min. Venyttelyä. 1 km, 7.26 min. Venyttelyä. 1 km, 6.15. Venyttelyä. 1 km, 6.48. Kotiin.

Joimme M-L:n kanssa kahvia takapihan majassa. Kävin kylällä hakemassa bensaa autoon - huomenna kun on aikainen lähtö SM-kilpailuihin, Helsinkiin.

Tuli seurattua yleisurheilukilpailuja netin kautta Turusta. Pari suomalaista kävelijää tekivät oman ennätyksensä.

Iltapalaa ja hopeateetä. Kasailin kilpailukamppeita reppuun.

Jatkoa lainauksiin:

"vELAN TAKAISINMAKSUUN LIITTYVÄ VASTUU

Jotkut viivyttelevät maksujaan käyttääkseen lainanantajan rahoja niin pitkään kuin mahdollista.  Sananlaskuissa 3:27-28 kuitenkin sanotaan: "Älä kiellä tarvitsevalta hyvää, milloin sitä tehdä voit. Älä sano lähimmäisellesi: Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan, kun sinulla kuitenkin on." Uskovien pitäisi maksaa velkansa ja laskunsa niin nopeasti kuin he voivat. Omana periaatteenamme on yrittää maksaa jokainen lasku samana päivänä, jona sen saamme, osoittaaksemme, että tiedämme Jeesuksen Kristuksen tehneen meistä tilivelvollisia talousasioissamme" (Howard Dayton).

Siunausta!

Ps. "Jumala heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan..." (Hebr. 2:4)

20150624

24.6.

Olin aamupalalla kun Marja-Leena tuli Emilian ja Danielin kanssa, haettuaan heidät meille. Syötiin siinä sitten aamupalaa. Luin Korkea Veisua. M-L luki hartauskirjasta paikan. Rukoilimme yhdessä.

Emilia, mummi ja Daniel harrastavat kuntoilua aamuisin - Emilia taitaa toimia seremoniamestarina. Mm. isoa vannetta pyörittävät - ei lattialla, vaan lantiolla. Hyvin näkyy kaikilla käyvän. Emilia laittoi ohjelman jääkaapin oveen - milloin kuntoilu tapahtuu sisällä ja milloin ulkona.

Pystyttelin takapihalle - sateessa - sellaisen verkkoseinäisen katoksen. Sitä ennen ajelin nurmikon takapihalta - josko sitä viikonloppuna olisi perhekunnan kokoontuminen.

Kävin kylällä ostamassa öljynvaihtoa varten öljynputsasrin - Denis lupaillut vaihdella öljyt meinki piiliin.

Söimme hyvää kaali poronlihakeittoa - lapsetkin tykkäävät poronlihasta.

Terhi-Marja haki töistä tullessaan lapsensa meiltä. Olimme istuskelemassa takapihalle pystytetyssä katoksessa.

Tein yksinkertaisen sisäänkäynnin takapihalle pystytetyn katoksen ja talon väliin - tietynlaisen portin, jonka yläpuolella lukee hiilellä laudanpätkään kirjoitettuna: Tervetuloa! Josko sitä viikonloppuna yhden miehenalun synttäreitä vietetään... Laitoin vielä lehtipuut pystyyn katoksen neljälle kulmalle.

Kävin 7 km "kävelynomaisella" lenkillä urheilukentällä - hiljaista palauttelua eilisestä hieronnasta. Ensimmäinen km melkein tavallista kävelyä. Venyttelin vähän. 4 km km-ajoin 8.16., 8.09., 7.35., 7.41., 7.35., 7.24., 7.58. Kaunis sää sattui lenkin ajaksi. Jalkapalloharjoituksia ja lasten yleiurheilukilpailuja oli kentällä. 

Ajelin 19:ksi Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle. 16 rukoilemassa. Tulin "kaapan kaatta" kotiin. Iltapalaa ja teetä.

"Pyhän Hengen teemavuotta viettävä helluntaiherätys tuntuu mielellään muistelevan ensimmäistä jelluntaita ja Azusa-kadun tapahtumia. Se unohtaa samalla, etteivät nykyisen karismaattisuuden kriisin keskiössä suinkaan ole Pyhän hengen kastetta vielä kokemattomat kristityt. Ei: ongelman ytimessä ovat uskovat, jotka ovat saaneet armolahjoja, mutta eivät enää käytä niitä.

Tessalonikalaiskirjeen kehotus olla sammuttamatta Henkeä ja 2. Timoteuskirjeen vetoomus armolahjojen täyteen liekkiin puhaltamisesta muistuttavat kipeällä tavalla, että Pyhän Hengen lahjat on mahdollista laiminlyödä ja hiivuttaa ..........

Pastorinkin kannattaa kutsua koolle niitä, jotka joskus käyttivät lahjaansa rohkeasti, mutta nyttemmin ovat vaienneet. Comebackin tekevistä karismaatikoista voi tulla seurakunnan todellisia kultakimpaleita. .... " (kirjoittaa tänään tulleessa Ristin Voitto (RV) -lehdessä - nro 26 (25.6.205), s. 9, lehden toimituspäällikkö Anssi Tiittanen kolumnissaan).

Jatkampa vähän myös aikaisempaa "tarinaa" - lainausta - hieman:

"LIIKEYRITYSTEN JA SEURAKUNTIEN LAINAT

Haluan rohkaista sinua rukoilemaan myös sen puolesta, että vapautuisitte veloistanne liikeyrityksessäsi ja seurakunnassasi. Monet ovat päättäneet maksaa pois liiketoimintaan liittyvät velkansa, ja lukuisat seurakunnat ovat ryhtyneet toimenpiteisiin maksaakseen lainansa nopeutetusti pois" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011). Kirjalle suosituksia ovat antaneet: Martti Ojares, viestintäneuvos, TV7:n perustaja ja toimitusjohtaja, Daniel Lepojärvi, talouspäällikkö, Fida International, Pekka Havupalo, pastori, Suomen Helluntaikirkon puheenjohtaja, Pirkko Säilä, toiminnanjohtaja, Patmos Lähetyssäätiö, Kyösti Frestadius, MTh (TM), kauppatekn., johtava pastori, Espoon helluntaiseurakunta.

Siunausta!

Ps. "Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä sen kaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa" (Joh. 4: 23, 24). 

20150623

23.6.

Tänäkin aamuna nousi eläkeläisvaari sitten kun Marja-Leena tuli Emilian ja Danielin kanssa meille - kävi hakemassa heidät meille hoitoon. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia, yms. Luin Korkea Veisua. M-L luki hartauskirjasta paikan tälle päivälle. Rukoilimme neljisin keittiön pöydän ääressä.

Ajelimme Danielin kanssa heidän Volkkarillaan - jonka Denis oli aamulla tuonut pihaamme - Karstulan katsastusasemalle, katsastuttamaan auton. Satoi. Läpi meni. Katsastusaseman toimistossa oli kuusi miestä, joille tarjosin hengellistä luettavaa - eli vihkosta: Jumalalla on sinulle asiaa. Kaksi heistä otti. Olihan heillä kommenttinsa miksi eivät ottaneet. Ilmapiiri oli kovin kielteinen. Tuollaisessa miessakissa voidaan kyllä käyttäytyä eritavalla, kuin että jos oltaisi oltu yksin. Kuitenkin tein sen, minkä matkaan lähtiessäni koin. Ajelimme takaisin kotiin.

Kävin 5 km "kävelynomaisella" lenkillä sateisella urheilukentällä.

Söimme.

14.30:ksi ajelin urheiluhierojalle.

17:ksi vein Danielin jalkapalloharjoituksiin Kusiaismäen kentälle. Tunnin he harkat kestivät. Istuskelin autossa ja seurailin heidän edesottamuksiaan. Sateet olivat vaihtuneet auringonpaisteeseen.

Palattuamme harjoituksista laitoin takapihan pressusaunan kiukaan alle tulen. Deniskin käväisi töistä tullessaan. Tein tuosta pihan reunasta vihreän lehtevän vastan. Välillä lisäilin puita kiukaan alle. M-L paistoi lettuja, joita söimme kahvin/teen/mehun kanssa. Deniskin saapui. Heitettyäni häkälöylyt, vedimme Emilian kanssa pressun kehikon päälle ja menimme saunaan - Denis, Emilia, Daniel ja minä. Erinomaiset löylyt. Välillä oli mukava vilvuutella. Ilta oli hieno. Denis penslasi takapihan laavuun tekemänsä pöydän - isosta puusta sahattu paksu kiekko - terva-pellavaöljyseoksella. Timon talossaan käyttämää seosta. Hyvä tervan haju. Saunan jälkeen - 21 jälkeen - lähtivät Denis, Emilia ja Daniel kotiin.

Jatkampa - kuitenkin - lainauksiani:

"SIJOITUSLAINA

Haluaisitko ottaa lainaa sijoitusta varten? Uskon, että se on sallittua, mutta vain jos sinua ei henkilökohtaisesti vaadita takaamaan lainaa. Sijoituslainan vakuudeksi tulisi riittää sijoituksen kohde sekä siihen jo sijoittamasi varat.
Aina on se mahdollisuus, että taloudessa tapahtuu muutoksia ja kriisejä, jotka eivät ole sinun vallassasi. On ikävää menettää sijoittamansa varat, mutta on paljon vakavampi asia jäädä puille paljaille, jos käyttää sijoituslainan takeena päivittäisiin menoihin tarkoitettuja varoja. Monet ovat menettäneet kaiken takaamalla epäonnistuneen sijoituslainan" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys. Raamatullinen opas ansaitsemiseen, varojen käyttöön, säästämiseen, sijoittamiseen, antamiseen ja veloista pääsemiseen. Kuva ja Sana, 2011).

Siunausta!

Ps. "Nouse voimassasi, Herra! Laulaen ja veisaten me ylistämme sinun väkevyyttäsi" (Ps. 21:14). 


20150622

22.6.

Heräilin kun Marja-Leena tuli Emilian ja Danielin kanssa, haettuaan heidät meille. Sitähän oli sitten taas iloista kälätystä huushollissa. Syötiin aamupalaa ja juotiin kahvia - ja kuka mitäkin. Luin Korkea Veisu -kirjaa - Raamatusta. Rukoilimme yhdessä neljisin - lasten kanssa.

Kävimme kylällä neljisin - mummi ja Emilia kauppa-asioilla ja minä ja Daniel urheilukentällä. Tein 5.6 km mittaisen hiljaisen "kävelynomaisen lenkin, jaksoissa 1 km, 1.2 km., 1.2 km., 1.2 km., 1 km. Daniel "lipitti" vähän mukanani ja hommaili omia hommiaan. Lämmintä - hik tul herkästi. 

Palattuamme kylältä joimme kahvia - tai mehua.

14:ksi menin takaisin kylälle - urheiluhierojalle. Se ei tänään luonnistunutkaan. Kotiin palattuani söimme. Sitä ennen "rymysimme" Danielin ja Emilian kanssa vähän sohvalla - haluavat sitä, ja kyllähän lasten kanssa pitää välillä aikuisten rymytäkin. Se nyt on vain minun mielipiteeni.

Terhi-Marja haki töistä tullessaan lapsosensa meiltä. 

Kävin rankapaikassa karsimassa rankoja jonkin aikaa - loput "siltä saralta". On siellä sitä vieläkin. Deniskin käväisi metsässä asialla - siis ihan oikealla asialla. Kantelin myös yhdestä toisesta paikasta rangat tienvarteen. Oli hyvin ja runsaasti luonnonkukkia, joita toin kotiin. M-L laittoi ne ulos rappusille. Iso puska. Lämmintä liki parikymmentä astetta. Palattuani kotiin ryyppäilin kahvia takapihalla kun oli niin leppoisa kesäinen ilta.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Jatkoa aikaisemmin olleisiin lainauksiin:

"MITÄ TEHDÄ ASUNTOLAINALLE?

Jos omistat asunnon, haluaisin haastaa sinua etsimään Herran johdatusta asuntolainan suhteen. Voisiko olla mahdollista, että Hän haluaisi sinun maksavan pois kaikki lainasi, myös asuntolainasi? Yleensä tämä on pitkäaikainen tavoite asuntolainojen keskimääräisen suuruuden vuoksi.
Kun aloimme bevin kanssa tosissamme selvittää, mitä Herra halusi tehdä meidän tapauksessamme, koimme, että meidän tulisi yrittää maksaa pois kaikki lainamme, myös asuntolaina. Se oli totta puhuen tuolloin epärealistinen tavoite, mutta otimme selvää, miten voisimme onnistua siinä.
Tarkastele oheista asuntolainan maksusuunnitelmaa. Älä anna lainasumman tai korkoprosentin haitata ajatteluasi. Seuraavassa taulukossa käytetään esimerkkinä 100 000 euron lainaa, jossa on 7 prosentin korko. Maksuaika on 30 vuotta. Maksusuunnitelman ensimmäinen vuosi on esitetty taulukossa.
Kuten näet, ensimmäisinä vuosina suurin osa lainanlyhennyksistä kuluu korkoihin. Koko ensimmäisenä vuonna maksetusta 7983,60 euron summasta vain 1015,81 euroa kuluu velan varsinaiseen lyhentämiseen. Kuluu 20 vuotta, ennen kuin lyhennyksen ja koron osuus on samansuuruinen. Jos sama summa voidaan lyhentää 15 vuodessa, tavoitteesta tulee helpommin saavutettava. On monia tapoja maksaa laina pois puolta lyhyemmässä ajassa.

Maksuerä    Kuukausi    Maksuerä    Korko    Lyhennys    Lainasumma 
nro 
1                    tam                665,30          583,33    81,97             99 918,03
2                    hel                 665,30          582,86    82,45             99 835,58
3                    maa              665,30          582,37    82,93             99 752,66
4                    huh                665,30          581,89    83,41             99 669,24
5                    tou                 665,30          581,40    83,90             99 585,34
6                    kes                665,30          580,91    84,39             99 500,96
7                    hei                 665,30          580,42    84,88             99 416,08
8                    elo                 665,30          579,93    85,38             99 330,70
9                    syy                 665,30          579,43    85,87             99 244,83
10                  lok                 665,30          578,93    86,37             99 158,45
11                  mar                665,30         578,42    86,88             99 071,58
12                  jou                  665,30         577,92    87,38             98 984,19

Yhteensä vuodessa        7 983,60       6 967,19   1 015,81

Eräs keino puolta nopeampaan takaisinmaksuun on kuukausierien kasvattaminen. Esimerkiksi 100 000 euron laina 7 prosentin korolla ja 30 vuoden maksuajalla edellyttää 665,30 euron kuukausierää. Mikäli kuukausittaista maksuerää kasvatetaan 233,53 eurolla 898,83 euroon, laina tulee kokonaan maksetuksi 15 vuodessa. Näiden 15 vuoden aikana olet maksanut lyhennystä 42 035,40 euroa enemmän ja olet säästänyt korkokustannuksissa 77 718,60 euroa.
Toinen keino on maksaa etukäteen seuraavan kuukauden lyhennysosuus kuukausittaisen 771,47 euron erän lisäksi. Saat koko velan maksettua, kun teet näin yhtäjaksoisesti 15 vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina ylimääräinen maksuerä on pieni, mutta myöhempinä vuosina se kasvaa.
Selvitä pankistasi, onko seuraavan kuukauden lyhennystä mahdollista maksaa etukäteen. Asuntolainojen ehdoissa tällainen maksutapa on yleensä mahdollinen. Ilmoita lainanantajallesi suunnitelmastasi. Harvat maksavat lainaansa ennakolta, joten asiasta on hyvä neuvotella pankin kanssa.
Meidän tapauksessamme asuntolainamme takaisinmaksusta tuli jännittävää aikaa. Herra antoi meille ylimääräisiä varoja odottamattomalla tavalla, ja nykyään emme ole kenellekään mitään velkaa. Sen ansiosta, että olimme saaneet lainamme maksettua, saatoin ottaa opintovapaata kehittääkseni Crown Ministries -järjestön opetusmateriaaleja. Elinkustannuksemme ovat nykyään alhaisemmat, koska meillä ei ole asuntolainoja. Jumalalla saattaa olla mielessään jotakin vastaavaa sinun varallesi" (Howard Dayton).

"Kukaan ei usko, kuinka voimakas rukous on ja miten paljon se saa aikaan, paitsi se, joka on sitä kokeillut" (Luther).

Siunausta!

Ps. "Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät" (Room. 12:12).         

20150621

21.6.

Hyvää Kesäpäivän seisausta! Aamupalan jälkeen luin Saarnaajan kirjaa. Kuunneltiin ja seurattiin aamusta alkaen kaikki tilaisuudet helluntaikonferenssista - siis Juhannuskonferenssista - Keuruulta. Helluntakilaisiahan - ainakin jonkinlaisia - tässä ollaan oltu jo vuosikymmeniä. Jumala joutuu rakkaudessaan puhkaisemaan uusia herätyksiä - joista tulee yleisimmin herätysliikkeitä. Oliko se Hänen alkuperäinen - ykkössellainen - ajatuksensa? Ajatteliko Hän, että se mikä syntyi ensimmäisenä helluntaina, olisi se jatkumo asialle? Useinhan sanotaan, että pitää palata alkulähteille - mitä sekin sitten tarkoittaa on kunkin "selityksistä" kiinni. Haluaisinko olla jotakin muuta enemmän kuin helluntailainen? Kyllä. Eikä tässä tarvitse mitenkään tarvitse alkaa arvostelemaan herätysliikettä, johon kuuluu. Ei myöskään paikallisseurakuntaa, jonka jäsen on. Ei myöskään vähätellä paikallisseurakunnan merkitystä - josta siitäkin on niin monenlaisia tulkintoja. Haluan ennenkaikkea olla sen yhden seurakunnan - Kristusruumiin - yksi jäsen. Samalla olen Jumalan valtakunnan kansalainen. Parhaiten Jumalan valtakunnan työ kaupungissa ja paikkakunnalla onnistuu, kun otetaan tosissaan ajatus noista kahdesta jäsenyydestä. Onhan se sanottava - ihan jo totuuden nimessä - että eihän se paikkakunnillamme suuressa määrin vaikuta. Uskon Jumalan - ja seurakunnan pään: Kristuksen - sekä Pyhän Hengen ajatuksena olevan, että se näkyisi, tuntuisi ja vaikuttaisi paljon enemmän. En usko kenenkään voivan tosissaan sanoa, että asia olisi toisin. Emme ainakaan saa olla liian tyytyväisiä nykyiseen asiaintilaan. Jotenkin alkoi "purkautumaan" tekstiksi tuonkaltaisia ajatuksia - ja eihän se pahaksi ole, jos joku toinenkin niitä miettii.

Syötiin välillä.

Kävin 9 km "kävelynomaisella" lenkillä aurinkoisella urheilukentällä, jossa tänään oli pidetty perinteikkäät Saarijärven Juhannuskisat. Keräilivät kalustoa ja tarvikkeita pois. Oli lämmintä - parikymmentä astetta. 1 km jaksoissa kävelin 8 km - loppu oli "siirtymäkävelyjä" - km-ajoin 8.34., 7.32., 7.00., 6.44., 6.26., 6.11., 6.07., 7.33. Palasin lenkiltä 19 maissa.

Mukavasti aurinko paistoi. Takapihalla istuskelin ja join kahvia, sekä söin makkaraa. 
Myöhemmin sisällä iltapalaa. 

Komin matkalla kävimme tutustumassa yhden  -  Esvassa olevan - seurakunnan rukoushuonerakennustyömaahan. Ovat jo pitkään rakentaneet sitä. Syksyksi rakennukseen pitää saada lämmöt päälle. Sähköliittymään ja kattilaan tarvitaan alle 1000 euroa. Olisi heille suuri apu, jos tuohon hankkeseen löytyisi 1000 euroa. Rukoillaan sitä.

Jatkampa ennen Komin matkaa olleita lainauksiani:

"MITEN VOIMME PÄÄSTÄ AUTOLAINASTA?

Autolaina on suuri syy kuluttajien velkaisuuteen. Keskimäärin ihmiset pitävät autoaan 3-4 vuotta, vaikka auto kestäisi käytössä huomattavasti pidempään.
Pääset autovelasta seuraavalla tavalla. Ensinnäkin, päätä etukäteen, että pidät autoasi vähintään kuusi vuotta. Toiseksi, maksa pois autolainasi. Kolmanneksi, jatka kuukausittaisten lainaerien maksamista, mutta sijoita rahat omalle säästötilillesi. Sitten kun haluat vaihtaa autoa, säästetyt rahat ja autostasi saama hyvitys riittävät hyvin, vähän kuluttavan, käytetyn auton ostoon ilman että joudut ottamaan lainaa" Howard Dayton).

Siunausta! (Puh. 040-0206858, Jouko).

Ps. "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus kristus, joka on vanhurskas" (1. Joh. 2:1).

20150620

20.6.

Sitä sitten nukkui juhannusyön kotosalla vuolijakin - palattuaan eiliten Komista. Tänään - Juhannuspäivänä - tulikin nukutuksi aika pitkään. Marja-Leena nousi seuraamaan netistä Juhannuskonferenssia Iso Kirjasta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Saarnaajan kirjaa ulkona auringossa. 

M-L seuraili enemmän kuin minä konferenssilähetyksiä. Ennen 14 saapuivat Denis, Terhi-Marja, Emilia ja Daniel meille. Seurattiin yhdessä lastentilaisuutta konferenssista. Denis sytytteli tulet takapihan laavun tulipaikkaan. Terhi-Marja paisteli lettuja muurinpohjalla. Denis samalla paisteli makkaroita. Minä pelailin Emilian ja Danielin kanssa jalkapalloa. Vähän tihkutteli vettä, mutta se oli lämmintä kesäsadetta. Sisällä nautimme paistoksia ja kahvia, sekä mehua. 

Kävin 10 km "kävelynomaisella" lenkillä urheilukentällä. Satoikin. Kentäälä oli harjoittelemassa yksi Suomenmestari-tasoinen urheilija - valmistrautui huomisiin Saarijärven Juhannuskisoihin. Juuret täällä Saarijärvellä. Sain mahdollisuuden puhua hänen kanssaan myös pelastuksesta ja todistaa uskoontulostani, sekä suositella uskoontulemista. Yksi keihäänheiton maailmamestarikin oli valmentamassa suojattejaan kentällä - suojatit varmaan osallistuvat huomenna Juhannuskisoihin. Aluksi "käyskelin" 3 km. Venyttelin hieman. Jatkoin 2 km. Vähän venyttelin. 1 km, 2 km, 2 km ja väleissä vähän venyttelyä. 14-15 astetta lämmintä.

Katseltiin vähän nettilähetystä konferenssista.

Iltapalaa.

Siunausta!

20150619

19.6.

Heräilin Komissa, Syktyvkarissa 03 jälkeen. Söimme aamupalaa ja joimme teetä. Daniil vei meidät lentoasemalle 03.30. maissa. Kone Pietariin lähti 05.10. Matka meni torkkuessa nopeasti - tai oikeastaan yhtä pitkäänhän se kesti, kuin täysin valveillakin ollessa. Mehua ja kahvia tarjoilivat matkalla. 07 maissa olimme Pietarissa. Jhuho - sama mies, jonka kyydissä menimmekiin Pietariin - oli meitä ottamassa kentältä kyytiin. Niinpä huristelimme Jyväskylään - matkalla juoden Juhon termoksesta teetä ja syöden hänen eväitään. Kävimme myös syömässä Mikkelin ABC:n seisovasta. Jyskästä tulin Josen isän kyydissä - joka tuli hakemaan Veikkoa ja Josea - pääsin Matkakeskukselle, josta hyppäsin Marja-Leenan kyytiin. Olimmke 17 maissa kotona. Kahvithan ne piti ryyppäillä ensiksi - ja selata postit. Katselimme Keuruulta Juhannuskonferenssia netin kautta. Vähän nukutti. Lämmitin saunan ja kävin kylpemässä - ihan vastantapaisellakin, jonka raapaisin tuosta pihan reunasta. En edes pantaa siihen viitsinyt tehdä. Lähinnä siksi sen tein, että Juhannussaunaan tulee hyvää koivunlehden tuoksua - ja sitä tulikin ihan nautittavasti. Purkailin pakkaukseni. Kiitos esirukouksista kaikille, jotka myuistivat matkaamme rukouksin! Onnittelut - eilen unohtuneet - veljelleni Heimo Tapiolle ja Huttusen tapiolle, Enontekiölle, nimipäivän johdosta! Eihän siinä mittään - kotosalla ollaan taas.Komissa iloittiin eri paikoissa matkastamme - josta tietenkin olemme itsekin kiitollisia. Sydämelliset kiitokset Veikolle ja Joselle matkatoveruudesta! Josella oli todellista sanottavaa kokouksissa. Suosittelen jatkamaan samalla linjalla. 

Hyvää Juhannusta jokaiselle! Lämpötila oli 15.3 tullessani kotiin.

Siunausta!
                                                                           18.6.

Nousimme hyvissä ajoin- Luin Saarnaajan kirjaa. - Söimme aamupalaa ja joimme kahvia.
Luimme yhdessä Sanan paikan.
- Veikko oli hammaslääkärissä. - Kävimme syömässä.

Minäkin kävin olemassa 2 h hammaslääkärin pukilla. Yksi hammas korjattiin - juurihoito.
Yksi tulehtunut hammas. Niitä on lisää. Paljastuivat täällä matkalla.

Kävin n.1h "kävelynomaisellalenkillä" koulu asfalttiradalla. Meno- ja paluumatka lisäksi n.23min.

19 oli kokous Komiseurakunnassa. Puhuimme. Kokouksen jälkeen kävimme Daniilin, Rimman, Iljan, Veikon ja Josen kanssa pizzalla. 

Yhdessäoloa.


Siunausta! 

20150618

                                                                              17.6.

Heräilimme hyvissä ajoin Zoinatissa - varmaan tuohon alkuun kuuluisi surisevampi s, lähinnä c ?
Luin Saarnajan kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme teetä. Rukoilimme yhdessä.
10 alkoi kokous, jossa puhuimme. Taisi kestää kolmisen tuntia. Söimme ja joimme teetä.

Kaadoimme muutaman tunnin heinää raivaussahoilla rukoushuoneen ympäriltä.
Aurinkoista. Söimme ja joimme teetä. 17.30 lähdimme yli 100km päähän Syktyvkariin. Ennätimme juuri 19:ksi miesteniltaan, jossa puhuin. Keskustelua. 

Söimme Veikon ja Josen kanssa iltapalaa ja joimme teetä.


Siunausta!


"Minä (Jeesus) olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella."
                                                                                                                            Joh.8:12.

20150617

                                                                             16.6.

Heräsin hyvissä ajoin. Luin Saarnaajan kirjaa. Join puoli lasillista vettä ja lähdin ennen 8 "kävelynomaiselle" lenkille koulun asfalttiradalle. Tunnin kiersin rataa, puolen tunnin jaksoissa, välillä venyttelin vähän. Aika kuuma ilma. Meno-ja paluumatkaan meni yli 20 min.

Aamupalaa ja kahvia lenkin jälkeen. Sitten vasta menin suihkuun.

Luimme Sanan paikan ja rukoilimme Veikon ja Josen kanssa.

10 maissa lähdimme Daniilin kanssa liikkeelle. Ensin maahan rekisteröitymispaperit viemään postiin Sitten ajelimme n.120 km päähän,Podjelskiin. Yli 30 lämmintä.
Söimme ja vietimme aikaa uskovien kanssa jutellen. Kävimme rukoilemassa yhden mummon puolesta. Klo 17 alkoi kokous kodissa.- Puhuimme.-Kuuma.- Söimme ja joimme teetä.
Tykätään tulostamme ja pyydetään tulemaan uudestaan. Jätin hengellistä luettavaa jaettavaksi.
 Ajelimme n.20 km päähän Storosevskiin- komilainen nimi Zoinat. Himpun ennen 21 olimme perillä. Aurinko oli laskemassa. Rukoushuoneen ulkosauna oli kuuma, joten menimme heti löylyihin.

 Jen med pursias! Jumala siunatkoon! komiksi.


"Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa"
                                                                                                                                Room.8:28.

20150616

                                                                             15.6.

Hyvissä ajoin noustiin täällä Syktyvkarissa. Samanniminen joki virtailee täällä- Syktyv-joki.
Kar tarkoittaa kaupunkia, Syktyv ilmeisesti tulvaa.

Luin Saarnaajankirjaa.Söimme aamupalaa. Luimme Sanan paikan ja rukoilimme Veikon ja Josen kanssa.
10:ksi ajelimme Daniilin kanssa Esvaan, 10km päähän,tapaamaan yhden seurakunnan pastoria, juttelimme. Tutustuimme myös heidän rukoushuonehankkeeseensa. He tarvitsisivat apua hankkeessaan. Lähinnä sähkölämmityksen liittymissopimuksen tekemiseen ja kattilan hankkimiseen. Euroissa summa olisi hiukan alle 1000 euroa. Lupasin tunnustella Suomesta mahdollisuutta sellaisen summan kasaan saamiseen. Syksyyn mennessä heidän pitäisi saada lämmöt päälle. Kokoontuvat jo siinä, vaikka se on vielä keskeneräinen.
Ovat jo kauan rakentaneet rukoushuonetta. Voisimmekohan auttaa heitä?

Poispäin ajellessamme kävimme kaupassa ja syömässä. Sieltä "kämpille". Sitten hammaslääkärille. Minunkin hampaani tutkittiin.Niistä löytyi jo päältäpäin tutkittaessa paljon vikoja. Ne kuvattiin päältäpäin ja itse sain ruudulta katsoa kuvatut hampaat kun lääkäri selosti vikoja. Sitten hampaat röntgenkuvattiin. Jälleen sain ruudulta katsoa, kun lääkäri selosti viat. Mm. ainakin kolme kohtaa löytyi, missä on menossa tulehdus. Sitten oli juurihoidettuja hampaita, joissa kanavia ei oltu täytetty loppuun asti. Lääkäri ihmetteli, miksi on oltu niin huolimattomia. Ja miksi ei ole tutkittu hampaita tarkemmin. -En nyt viitsi sanoa millä paikkakunnalla hampaita on hoidettu. - Eihän minun pitänyt hammaslääkäriin täällä mennäkään, mutta Daniil kehotti.
Hän on meille tuttu. Hän on komi. Vielä -  yhden potilaan jälkeen - kokeiltiin jollakin laitteella muutamasta hampaasta, onko ne eläviä. Ne on korjattava pikimmiten - vielä tämän matkan aikana. Taisi olla johdatusta, kun se Daniil kehoitteli pukille! Jo senkin takia, että diabetes-ihmisellä ei saa olla tulehduksia hampaissa. Jopa se kuulemani mukaan voi laukaista diabeteksen.

19-20 välillä ajelimme kutsuttuina Nikolain "datsalle." Sauna oli kuumana. Vastoja oli tehty koivusta,lehtikuusesta,haavasta. Useaan kertaan piti käydä löylyissä.
Syötiin saslikkia, smetanaa puolukoiden kanssa,ym. ja juotiin teetä. 10.30 maissa lähdimme majapaikaan. Komiveljien kanssa iltaa vietettiin.

Minun piti lauantaina kirjoittaa myös Aaron, Eeliksen ja Nooan yhteissynttäreistä, mutta en muistanut. Siellä oli mukana myös poikien mummi - vaariakin edustamassa. ONNITTELUITA VIELÄ TÄSKII ! JA SIUNAUSTA! Oi jospa oisin saanut olla mukana!

Siunausta!


"Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn, varjella sinua kaikilla teilläsi." Ps.91:11

20150614

                                                                               14.6.


Hyvissä ajoissa heräsin Syktyvkarissa, Komissa. Luin Sananlaskujenkirjaa. Söimme aamupalaa
ja joimme kahvia.

Valmistautumista kokoukseen. Kokous alkoi klo 11. Puhuimme. Ihmiset olivat kiitollisia ja iloisia
tulostamme. Tilaisuuden jälkeen oli teetarjoilu.

 Sen jälkeen kävimme Daniilin perheen kanssa syömässä saksalaisessa ravintolassa. Sieltä tullessa kävimme ohimennen katsomassa kaupungilla vanhaa Komin metsästyskalenteria, sekä kulttuurikeskuksen edessä olevaa "ö-kirjain"patsasta. Kävin samalla koulun kentällä asfalttiradalla 1h "kävelynomaisella" hikilenkillä. Meno ja paluumatkat lisäksi parikymmentä minuuttia yhteensä.                                                                                                                        Lenkin jälkeen menimme 19:ksi kylään professori Iguseville. Hän kutsui meidät tänään. Siellä söimme ja joimme, sekä juttelimme, 21 jälkeen lähdimme pois.

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala." 5.Mooses 33:27.


Siunausta!

20150613

                                                                   13.6.

Lauantaita elämme täällä Komissa. Heräilimme Visingassa, rukoushuoneella.
Luin Sananlaskujenkirjaa. Valmistautumista. Autoimme ulkona "siltatyössä". Söimme aamupalaa.

Lähdimme 11:ksi n.20km päähän, Pojolkino-nimiselle kylälle, kokoukseen.
Puhuimme.Kokous tulkattiin vain komiksi, niinkuin eilisetkin kokoukset.Veikko rukoili yhden miehen puolesta ja johdatteli häntä uskoon.
Söimme ja joimme teetä väen kanssa. Hengellistä luettavaa olen aina jättänyt.

Ajelimme Sytkyvkariin. Aurinko paistoi. Kolarikin oli lähellä.
Kävimme syömässä ruokalassa.

Klo 17 oli nuortentilaisuus Komisrkn rukoushuoneella. Puhuimme. Jose -22v-pitää hyviä puheenvuoroja.

Kävin liki 1h30min.lenkillä yhden koulun asfalttiradalla. Tasainen. Hiukan yli tunnin sitä kiersin.
Hikilenkki. Jaoin myös hengellistä luettavaa.

Iltapalaa Veikon ja Josen kanssa.

"Kiittäkää Herraa,sillä hän on hyvä,sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."Ps.107:1


Siunausta!
                                                                            12.6.


Aamulla luin Sananlaskujenkirjaa.Rukoilimme yhdessä Veikon ja Josen kanssa.
Ajelimme Daniielin kanssa yhden kodin kautta ja lastenkodin kautta vajaan 100km päähän Mesadoriin, jossa oli tilaisuus. Puhuimme.Daniil tulkkasi. 
 Joimme teetä uudessa hirsisessä rukoushuoneessa. Siinä on kaunis uuni, johon kevättalvella saimme antaa rahat. Ne riittivät savupiippua myöten. Ruplan kurssimuutos oli auttanut. Olivat kiitollisia. Kiitos lahjoittajille!

Ajelimme Visinkaan tilaisuuteen. Puhuimme. Molemmissa  paikoissa olivat iloisia tulostamme.
Söimme. Kävimme saunassa. Nukuimme rukoushuoneessa. Minä lattialla.



Siunausta!


"Siinä on rakkaus - ei siinä,että me rakastimme Jumalaa,vaan siinä,että Hän rakasti meitä."
                                                                                                                                      1.Joh.4:10

                                                                                                                                
     

20150612

                                                                            11.6.




Täällähän sitä - Komin Tasavallan pääkaupungissa,Syktyvkarissa, Uralin suunnalla.

8 jälkeen heräilin - 3 maissa kävimme tultuamme aamuyöstä nukkumaan.
Teetä ensin, myöhemmin puuroa. 

 Luin Sananlaskujenkirjaa. Rukouksen hengessä. Valmistauduin tilaisuuksiin.

Kävin 1 tunnin tavallisella kävelyllä - sekin jäykkää eilisen matkustamisen jälkeen.
Kävimme kaupungilla syömässä ja kaupassa Daniilin kanssa.

Tänään on satanutkin kovasti.

Klo 19 oli tilaisuus komiseurakunnan kirkossa. Puhuimme. Ihmiset ovat iloisia tulostamme.

Joimme iltapalaksi teetä ja söimme leipää Veikon ja Josen kanssa.

Meillä on oma huone jokaisella rukoushuoneen yläkerrassa. Nukuin patjakasan päällä.


"Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta." Room.15:13.



Siunausta!


20150611

 

                                                                   10.6.



 5.30 heräilin aamulla. Pakkailin loput tavarani. M-L laitteli aamupalaa, kahvia ja eväitä.
 Luin Sananlaskujenkirjaa,M-L luki paikan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän
ääressä.
  Nousin 7.40 jälkeen linja-autoon Uuraisten tienristeyksestä,jonne M-L minut autolla toi.
JKL:ssä olin 9.Klo 9.45 nousin Sandesin kyytiin,joka vei Veikon,Josen ja minut Jyskän varastomyymälälle.
Sieltä nousimme yhden inkeriläisen - joka asuu Suomessa - kyytiin. Hän toi meidät lentokentälle,Pietariin.
Rajanylitykseen meni pari tuntia. Lentokentällä odottelimme muutaman tunnin. Lentokone Komiin, Syktyvkariin lähti 23.45.
 Parin tunnin päästä olimme perillä. Daniil oli meitä vastassa. Tulimme rukoushuoneelle yöksi. Joimme teetä.
03 jälkeen nukkumaan - aamuauringon kullatessa kattoja.


Siunausta!




20150609

9.6.

Olohuoneen/keittiön puolelta kuului kova puheen pulputus makuuhuoneeseen - Daniel ja mummi siellä niin kovasti puhuivat. Kun nousin, niin Daniel istui takan vieressä keittiöjakkaralla ja vuoli puutappia - veneentappia minulle. Mummi ryypiskeli kahvia keittiön pöydän ääressä. Minäkin siinä sitten tattaripuurot pistelin suihin, samoin kahvit. Ihan näytti sääkin mukiin menevältä. Luin Sananlaskujen kirjaa. M-L luki hartauskirjasta kohdan. Rukoilimme keittiön pöydän ääressä  - Daniel mukana. Terhi-Marja toi Emilian meille myöhemmin - olivat olleet kylällä asioilla - ja jatkoi töihin.

11:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - 9 rukoilijaa. Paluumatkalla kävin kaupan kautta - vähän tuliaisia huomenna alkavalle matkalle ja toisesta paikasta reppu käsimatkatavaroita varten. Entinen reppu alkaa olla aikansa palvellut monilla matkoilla. Tikkaa olivat heitelleet - ei sitä meillä ruokailevaa - sillä aikaa mm. kun olin kylällä.

Palattuani rukoushetkestä kotiin, oltiin meillä paistelemassa lettuja. Daniel oli muissa hommissa, mutta kun halusi aina kääntää letun, niin mummi huuteli siloin pojan paikalle - ja nopein askelin tämä juoksi paikalle. Eihän siinä auttanut muu kuin letunsyönti kahvin kanssa - vaikka ei minun pitäisi. Ei painon vuoksi, vaan sokeriarvojen.

menimme Emilian, Danielin ja mummin kaa kylälle - kebab-pizzeriaan. Soimme kebablautaselliset - minä salaatisellaisen ja lapset ranskisten kanssa. Mummi ei mitään. Seppo ja hänen ystävänsä olivat myös siellä - terassilla auringossa nautimme annoksemme. Juttelimme hengellisistä asioista. Tarjosivat jätskit laatikosta - olisivat muuten sulaneet. Otin minäkin - vaikka ei olisi pitänyt. Mummi kävi kaupassa sillä aikaa kun me vielä istuskelimme terassilla. Kun sieltä selvisimme, niin eiku jätskikioskille - ja taas minäkin söin jätskin. Tosin en kahdella pallolla, kuten lapset. Käytyämme vielä asioilla, ajelimme kotiin.

Terhi-Marja ja Denis tulivat hakemaan lapsiaan. Joimme kahvit.

Kävin aurinkoisella urheilukentällä 11.8 km "kävelynomaisella" lenkillä. Danielkin oli siellä jalkapalloharjoituksissa, samoin Emilia, äiti ja isä katselemassa. Emilia minun kanssa ni vähän hölköttelikin radalla, välillä keinui ja sen semmoista. Aluksi kävelin 2 km, km-ajoin 6.55., 6.13. Lopun menin 1 km jaksoissa, pienellä tauolla kilometrien välissä, km-ajoin 5.59., 5.39., 5.47., 5.52., 7.35., 6.45., 7.34., 7.50. 1.8 km oli hiljaisia "siirtymäkävelyjä".

Palattuani kentältä kävin Linnankylällä ottamassa pois ilmoituksia olleesta kyläillasta.

Hiukan venyttelin.

Kävin saunan löylyissä.

Söin iltapalaa ja join teetä.

Pakkailin 21 jälkeen varusteita huomenna alkavaa reissua varten - minun ei tule niin kovin paljoa ennen pakkailtua. Muista matkaa rukouksin, jos koet sellaista vaikutusta! Suuntana Komin tasavalta - sukulaiskansamme komi-syrjäänien asuma-alue. 

Jatkampa vähän viimeaikoina tapana olleita lainauksia:

"10. Älä luovuta!

On tärkeää ymmärtää alusta asti, että tulee aina lukemattomia syitä siihen, miksi pitäisi lakata pyrkimästä velattomuuteen tai lykätä sitä. Älä siis anna periksi kiusaukselle, niin että luopuisit suunnitelmasta, johon olet sitoutunut. Älä lopeta, ennen kuin olet saavuttanut päämääräsi - velattoman elämän. Muista: veloista vapautuminen vaatii paljon vaivannäköä, mutta vapaus on kaikkien ponnistelujen arvoinen" (Howard Dayton).

Siunausta!

Ps. "...millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan" (Matt. 7:2).

20150608

8.6.

Marja-Leena kävi hakemassa Emilian ja Danielin meille aamulla - isä ja äiti kun menivät töihin. Minäkin sitten herättyäni söin aamupalaa ja join kahvia - rappukivelle piti mennä syömään ja istuskelemaan, kun niin komiasti aurinko paisteli. Luin Sananlaskujen kirjaa. M-L luki hartauskirjasta paikan tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin Emilian kanssa kylällä, hakemassa rautakaupasta maalia ja pensselin. Palattuamme maalasimme leikkimökin ikkunan pielilaudat - kaksi ikkunaa - sekä kuistin kaiteet ja myös edellisellä kerralla maalin loputtua maalaamatta jääseet nurkkalaudat. Emilialta ja Danielilta kävi maalaaminen kuin vanhoilta tekijöiltä. Pitkäsen Paavo kävi ollessamme maalaushommissa. Joimme kahvit.

Kävin hetken karsimassa rankoja rankapaikassa. Aurinko paistoi. Kun alkoi kasaantua oikein mustia pilviä, lähdin pois. Ennätin autolle kun alkoi satamaan kovasti tuulen kanssa. Palattuani kotiin, oli Terhi-Marja myös meillä - olivat käyneet kylällä asioilla ja lähdössä kotiin. 

Söimme. Ja kahvia päälle - no, kyllä etupäässä suuhun. Tikka ja jänis ruokailivat pihassa.

Kävin urheilukentällä 10.4 km "kävelynomaisella" lenkillä. Hiljaisella, aluksi 8 km, km-ajoin 8.31., 8.37., 8.10., 7.55., 7.30., 7.28., 8.04., 7.44. Venyttelin. Lopuksi 2 km, km-ajoin 8.05., 7.25. 20 maissa tulin kotiin.

Selkeä ilta.

Jatkoa edellisten päivien lainauksiin:

"9. Harkitse radikaalia elämänmuutosta

Yhä useammat ovat pienentäneet tuntuvasti menojaan päästäkseen nopeammin veloistaan. Jotkut ovat myyneet asuntonsa ja muuttaneet pienempään, vuokranneet huoneiston tai muuttaneet sukulaistensa luo asumaan. Monet ovat myyneet autonsa, josta koitui suuria kuukausittaisia menoeriä, ja ovat ostaneet tilalle käteisellä halvan käytetyn auton. He ovat laskeneet väliaikaisesti elintasoaan päästäkseen vapaaksi veloistaan" (Howard Dayton).

Siunausta!

Ps. "Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on" (Hebr. 10:36).